Henkilöstöjohtaminen on mielenkiintoinen aihe, johon sain hyvän pohjan jo kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin lukiessani. Pääsykoekirja Akatemiasta markkinapaikalle – johtaminen ja markkinointi aikansa kuvina (Puusa, Reijonen, Juuti, Laukkanen, 2015) käsitteli aihetta laajasti kappaleessa 8; Johtamisen uudet haasteet. Yritän nyt tehdä vertailua jo aiemman oppimani ja luennolla käydyn välillä.
Henkilöstöresurssijohtaminen (HRJ) alkoi 1980-luvulla. Teorian avulla neuvotaan henkilöstön valinnassa, rekrytoinnissa ja kehittämisessä. Aihe käsittelee kysymystä, pitäisikö henkilöstö mieltää yrityksen resurssiksi vai pääomaksi.
Michiganin koulukunnan mukaan ihmiset ovat yritykselle resursseja, joita tulee kontrolloida ja ohjata. Rekrytointi korosti oikeita henkilöstövalintoja, tehokkuus ja suorituskyky siis saavutettiin sovittamalla ihmiset tehtäviin. Michiganin mallissa painottui suorituksen johtaminen ja arviointi.
Harvardin mallissa taas inhimilliset voimavarat nähdään yrityksen sosiaalisena pääomana. Henkilöstön nähtiin olevan organisaation keskeisin sidosryhmä (Puusa, Reijonen, Juuti, Laukkanen, 2015. 242.) Tehokkuutta haettiin sovittamalla työtehtävät henkilöstölle sopiviksi.
Strategisessa henkilöjohtamisessa pyrittiin yhdistämään yrityksen strategiset tavoitteet ja henkilöstön operatiivinen toiminta. On tärkeää, että henkilöstö ymmärtää yrityksen strategian, jotta he pystyvät viemään sitä kohti tavoitteita. Johdon tulisi siis antaa henkilöstölle tarpeeksi informaatiota ja tukea ja henkilöstön toimintaa jatkuvalla ohjauksella ja palkitsemisella. Varsinkin suurissa organisaatioissa olisi tärkeä huolehtia myös aivan asiakasrajapinnassa työskentelevien työn yhteydestä strategian saavuttamiseen. Henkilöstön tietotaitoa voidaan pitää yrityksen aineettomana pääomana, joka on suuri voimavara, jota kannattaa haalia.
Ajankohtainen keskustelu tasa-arvoisuudesta on hyödyllinen sen edistämisessä. Naisten ja miesten välinen epätasa-arvoisuus on hyvää vauhtia tasoittumassa, sillä naiset kouluttautuvat entistä enemmän ja hakeutuvat korkeapalkattuihin töihin. Suomessa koulutus on yhteneväinen naisilla ja miehillä, vain yksilön valinnat vaikuttavat. Itse en koe, että sukupuoleni voisi rajoittaa minua ensinkään, tahdon nähdä naiseuteni vahvuutena, en rajoitteena. On kuitenkin tosiasia, että useimpien naisten elämään kuuluu jossain vaiheessa vielä ’tärkeämpiä’ asioita kuin ura, kuten perheen perustaminen ja hoitaminen. Joka tapauksessa naisia pitäisi rohkaista hakeutumaan korkeampaan koulutukseen ja korkeampiin asemiin, sen sijaan että he valikoituisivat suoraan pienipalkkaisille aloille. Miesten keskimäärisesti suuremmat työtunnit puhuvat ehkäpä puolestaan suuremmasta heittäytymisestä työelämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti